perjantai 20. marraskuuta 2015

Talli täynnä

ja hommia riittää sen mukaisesti. Viime viikon myrskyjen takia kaikki sisälle tulevat hevoset eli siitostammat ja työstettävät nuoret tulivat talliin. Kasvavat nuoret elävät ympäri vuoden joko kokonaan ulkona tai nuoremmat talven pihatossa. Nyt on sitten joka karsina täynnä ja enemmänkin, pari joutilasta ja toipilasta piti lähettää muualle.

Onneksi porukka koostuu tällä kertaa varsin fiksuista ja mukavista nuorista, yhtään täysin tolloa ei ole nyt joukossa. Toki vähemmän käsitellyt ovat vielä vähän ujompia mutta kaikki ovat perusfiksuja. Meillä on useampikin suomalaisomistuksessa oleva hevonen ja niiden kehityksen seuraaminen on toki erityisen mielenkiintoista.

Consens tosiaan sai kevennyksen karvapeitteeseen ja takin päälle

 
 
Ja Antero on vain Antero. Sekin harjoitteli kuluneella viikolla taas ratsun uraansa varten oikein menestyksekkäästi, mutta suurin osa elosta on toki yhä tätä:
 
 
 
Itse repäisin eli kävin viihteellä parin kaverin kanssa, taisipa olla ensimmäinen kerta tänä vuonna... Mutta kannatti, oli oikein mukavaa. Voisihan tuota harkita useamminkin kuin kerran vuodessa.
 
Tänään oli irtohypytyspäivä, koko lauma näitä tämänhetkisiä nuorukaisia esiintyi varsin edukseen, kukin omalla tasollaan. Antero toki myös. Täytyy katsoa onnistuisinko lataamaan hyppypätkän youtubeen ja tänne.

perjantai 13. marraskuuta 2015

No onkos tullut kesä?

Täällä on vuodenajat nyt jotenkin sekaisin. Marraskuun puoliväli ja ruoho kasvaa, linnut laulaa ja mikä parasta, kärpäset pörrää... Lämmintä on ollut 15-20 astetta ja ihan hikihän tuolla hommissa tulee ilman takkiakin, vaikka vilukissa olenkin.

Hepat ovat kuitenkin kasvattaneet talvikarvaa kalenterin mukaan ja Consens on joka ratsastuksella hionnut aivan läpimäräksi, vaikka nämä meidän treenit nyt ei niiiin rankkoja ole. Tänään oli vihdoin aikaa klipata. Se on inhokkihommaani ylipäätään mutta olen onnistunut välttelemään sitä nyt pari vuotta. Aikoinaan ollessani töissä Stall Equossa mistä kaikki oikeastaan varsinaisesti alkoi (mutta se on taas eri tarina) kehittyi rutiini siinä hommassa, kun ykköshevosia klipattiin parin viikon välein ympäri vuoden, ja ne karvat piti todellakin olla kaikki just eikä melkein samanpituisia... Sen jälkeen olen kannattanut luonnollisuutta tässä asiassa, mutta rajansa luonnollisuudessakin. Consensilla oli nyt, marraskuussa ja kesäkelissä sellainen talviturkki, että siihen puri vasta kolmannet kokeilussa olleet terät.

Antero on nyt aloittanut ratsuhevosen uransa ihan kunnolla, mies on sen kanssa viuhtonut ympäri maneesia ja oikein hienosti ja fiksusti se on mennytkin. Varmaan lähitulevaisuudessa kömmin taas itse kyytiin.

Talvitakkia en saanut hankittua kun ei näillä keleillä ole takkia tarvittu, pitää ehkä messuilla sitten katsoa. Tänään sorruin kuitenkin kun Spooksin verkkokaupassa oli eräs jo aika kauan himoitsemani college ja vielä suosikkivärisenä tarjouksessa... :P En nyt ole aivan varma onko noita vaatteita edes tarkoitettu ihan minun ikäluokalleni mutta ne on vain jotenkin niin minun näköisiä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kiireitä

Huh, jäi hevoset ja hevosjutut vähiin viime päivinä. Mies oli aamuvarhaisesta iltamyöhään Verdenissä ja päiväkoti oli kiinni... Lapsi oli sen verran anopin hoivissa että ehdin hoitaa kouluvalmentajan hevosen ja siihen menikin näppärästi pari tuntia päivässä. Totesin että taidan olla aika suurpiirteinen noiden omien kanssa kun ei niitä tule puunattua ja jynssättyä ollenkaan samaan malliin. :D Mutta muut hoidan toki juuri niin kuin on sovittu.

Kouluvalmentajan hevonenhan ei siis suinkaan ole mikään hieno kouluhevonen (hän ei itse ratsasta enää ollenkaan todella pahojen selkäongelmien vuoksi) vaan nuori estehevonen. Pieni ja pyöreä, ja äkillisen intiaanikesän ansiosta poniparka hikoili näiden parin päivän aikana varmaan litratolkulla paksussa turkissaan ja muutaman lisäkilonsa kanssa... Kouluvalmentajalla oli myös kouluhevonen mutta se myytiin juuri edellisessä eliittihuutokaupassa, ja tämän tarkoituksena on joko jatkaa sukua tai ryhtyä kilparatsuksi, ihan selvät sävelet ei siltä osin vielä ole.

Häntä kutsutaan tuttavallisesti vain Punkeroksi.

 
 
 
Antero ja Consens ovat siis taas kerran vain lepäilleet laitumella. Anteron osalta sillä ei ole oikeastaan väliä koska itsellä ei ole mitään kiirettä sen kanssa ja se on niin fiksu että oppii kaiken kerrasta, joten turha sen kanssa on joka päivä hinkata. Mutta Consens on kohta jo 11 ja vammahistoriansa sekä kokonsa vuoksi vähän jäykkä ja säännöllistä työtä tarvitseva. Mutta nyt tilanne toivottavasti hiukan helpottaa kun lähiaikoina ei ole Verdenin reissuja luvassa. Tosin tammikuussa lähden Suomessa käymään ja silloin tulee taas totaalistoppi. Meidän kesälomareissun aikana Consensia kävi ratsastamassa miehen kummisedän tytär, mutta en nyt päässyt aivan kärryille oliko se hänelle mieluinen homma vai ei. Eipä kai siinä mitään menetä jos kysyn haluaisiko hän talvellakin ratsastaa. Tyttö (tai nuori nainen hän jo taitaa olla) on oikein taitava ratsastaja, mutta Consens ei ehkä vieraalla ihmisellä aina esitä aivan parhaita puoliaan.
 
 
 
Eilen oli vihdoin se huutokauppa, meillä ei ollut omia hevosia siellä nyt ollenkaan joten en niin tarkkaan seurannut, mutta ihan hyvin se ymmärtääkseni sujui. Tänään olin kello kuudesta iltaseitsemään koirakisoissa (rallytoko), oma seura järjesti kilpailut joten auttelin erinäisissä asioissa. Sää onneksi suosi, aurinko paistoi ja lämmintä on nyt pari päivää ollut lähemmäs kaksikymmentä astetta joten ihan mukava ja leppoisa päivä oli. Starttasin itsekin, Quincyn kanssa ensimmäisen kerran voittajaluokassa ja sijoituimme neljänsiksi.
 
 
 
Lapinkoirani on koulutuksen osalta vielä hieman vaiheessa, senkin olin ilmoittanut mutta juoksut tulivat aika sopivasti niin että piti perua. Luulisin että suoritan debyyttiesiintymisen sen kanssa mieluummin muualla kuin kaikkien tuttujen nenän edessä... :P Saga kyllä kilpaili Suomessa kesälomalla mutta siellä radat ovat hieman helpompia (meille) eikä se kyllä aina kovin erinomaiesti sujunut. Sagan vahvuutena on kauniina oleminen joten tasapuolisuuden nimissä siitäkin kuva:
 
 
 
Huomenna onkin maanantai eli suuri sontasirkus. :D Olemme nyt putsanneet käsin tehtävät karsinat kerran viikossa, kun niihin menee käytännössä melkein sama aika niin, siihen asti siis siivosin päivittäin ja silloinkin hommaan meni melkein koko aamupäivä mutta joka päivä. Nyt tulee ehkä enemmän hiki mutta aikaa ei mene juuri enempää ja sitten loppuviikon ehtii tehdä muutakin. Meillä on siis olkikuivitus eikä karsinoita tarvitse putsata joka päivä tai edes joka viikko, noita käsin putsattavia vain ei saa enää tyhjäksi jos päästää välin liian pitkäksi.
 
Pakollinen Antero-kuva ja sitten on pakko mennä nukkumaan, olen vissiin liian vanha tällaisiin viikonloppuihin.
 


 
 

torstai 5. marraskuuta 2015

Materialismia

Minua ei parhaalla tahdollakaan voi oikein väittää varusteurheilijaksi... En ymmärrä muodista, merkeistä sun muusta vastaavasta yhtään mitään. Enkä varmasti tule esittelemään täällä ratsastusmuodin uusia tuulia. :P Nyt kuitenkin olen puolella silmällä vilkuillut erilaisia ratsastusmuotiliikkeitä, sillä tarvitsisin uuden toppatakin. Siis oikeasti tarvitsisin, minulla on "arkikäytössä" (ai mitä se on? Käytännössä kuljen aina tallivaatteissa) spooksin ihana lämmin toppatakki mutta tallikäytössä ei yhtään kunnon talvitakkia. Yleensä käytän paksua toppaliiviä ja sen päällä takkia, mikä on juuri tämänhetkisessä säässä kyllä näppärä mutta näytän raskaana olevalta muumilta. Sikäli kun täällä nyt yleensä kukaan kiinnittäisi huomiota siihen miltä joku näyttää. Mutta olisi kyllä kiva ottaa se oikeasti lämmin takki tallikäyttöön, sitten pitäisi vain hankkia uusi ei-talliin eli kerran vuodessa käytettäväksi.

Olen selannut kaikki mieleen tulleet liikkeet ja merkit mutta en vain löydä mitään muuta merkkiä jolla olisi edes yksi sellainen takki jonka haluaisin. En tykkää tunnustautua merkkiuskolliseksi mutta ikävä kyllä se Spooks on ainoa joka kolahtaa. Kai sitä on vain käytävä ostoksilla jossain vaiheessa... Itse asiassa kävin muutama viikko sitten Hund und Pferd-messuilla Dortmundissa, siellä on messujen lisäksi kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä joihin koirani osallistui, mutta messupuolella oli niin järkyttävän paljon väkeä, ettei siellä oikeasti pystynyt mitään ostamaan. Ihan näppituntumalla ostin tarjouksessa olleet ratsastushousut jotka osoittautuivatkin yllättävän hyviksi ja vähintäänkin tarjoushintansa väärtiksi. Mitään muuta ei voinut sitten ajatellakaan. Joulukuun alussa olen mahdollisesti menossa jälleen kaverin ständille töihin Pferd und Jagd-messuille, vielä ei ollut varmaa tarvitsevatko työvoimaa. Jos ei, en varmaan jaksa siihen tungokseen lähteä koska yleensä siellä on porukkaa ollut vielä astetta enemmän... Siellä on tosin hieno iltashow jota voisin mennä katsomaan jos lapsenvahti järjestyy.

Tänään oli ihana ilma mutta aamulla toooosi kylmä. Aamu vähän venähti siinä synttärihulinoissa ja totesin, että kouluvalmentajan hevosen viimeisen päälle puunaamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään touhuun menee yllättävän paljon aikaa... Meidän omat hevoset kun tuntuvat olevan aika vaatimattomia hoitotoimenpiteiden suhteen. :D Consensilla ehdin jopa vähän ratsastamaan.

 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Nam

Jatkoa edelliseen: leivon pullaa kolme kertaa vuodessa (tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että meillä on kolme lasta), joten tässä kuulkaas nyt todistusaineistoa.



Ja tämän


jälkeen soitin em. kaverille että ilmoittaa minut seuraavalle jumppakurssille (ollaan käyty ratsastusfysioterapeutin pitämässä jumpassa mutta jossain vaiheessa motivaatio lopahti :P ) koska tulen hulluksi jos jatkossa näen täällä joka päivä ainoastaan sukulaisiani ja Jania. Ääh, alkolilla oli selvästi osuutta asiaan mutta nyt ei enää voi perääntyä vaan on pakko taas hikoilla.

Ystävyydestä

Ystävät ovat tärkeitä. Minulla niitä on vain muutama. Oikeasti, jos perheenjäseniä ei lasketa niin varmaan yhden käden sormilla laskettava määrä. Enimmäkseen Suomessa, lapsuudenystäviä joihin olen tutustunut päiväkodissa, koulussa tai tallilla. Sitten on sellaisia "elämänvaiheystäviä" jotka ovat aikanaan olleet hyvin tärkeitä mutta se yhteys on katkennut kun säännöllinen yhdessäolo on loppunut. Näitä minulla on täällä Saksassa muutama ja se aina välillä harmittaa että yhteys on hävinnyt. Suomessa nuoruusvuosien kavereihin tulee pidettyä yhteyttä Facebookissa ja ne muutama tosiystävä ovat sellaisia, joihin ei oikeastaan tule pidettyä yhteyttä, vaan kaksi kertaa vuodessa tavattaessa juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi loppui.

Nyt ainoa täällä saamani ystävä lähtee pois ja se harmittaa juuri nyt enemmän kuin olisin uskonutkaan. Hän on siis meillä ollut asiakkaana mutta on vain sellainen hyvin harvinainen ihminen joiden kanssa kemiat ovat kohdanneet alusta asti. Olen oikeastaan varmaan vähän erakko, tutustun hyvin harvoin sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ihan oikeasti haluan olla vapaa-ajalla. Siis pystyn kyllä rupattelemaan asiakkaiden kanssa heidän kultsipuppeleistaan ja säästä, ja se on jopa mielestäni ihan mukavaa. Mutta siitä pidemmälle on hyvin vähän ihmisiä joiden kanssa haluan viettää aikaa. Tämä kyseinen henkilö on ollut täällä oikeastaan ainoa sellainen, ja ei hän edes ole muuttamassa toiselle puolelle maata, vaan asuu yhä ihan lähellä, vain hevoset muuttavat muualle. En tiedä miksi on niin haikea olo, eihän se vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä että tulisi jatkossakin tavattua, vaikka hän ei enää olekaan päivittäin meillä. Jotenkin vain pelottaa että vuoden päästä huomaan, ettei olla nähty kertaakaan. No itsestä se lähinnä on kiinni, täytyy vain pitää mielessä että se yhteyden säilyttäminen on tärkeää.

Muutenhan meillä kyllä asiakkaita riittää, siinä määrin että tämän ystävän lähtö on oikeastaan noin rationaalisesti ajatellen erinomainen asia, heillä kun on yhteensä kolme hevosta ja meillä on karsinapaikat enemmän kuin täynnä kun kaikki laidunhevoset tulevat sisälle. Tällä hetkellä on myös useampi suomalainen asiakas, mikä on oikein mukava juttu. Meidän toinen ratsuttaja Jan joka ennen asui tuossa tien toisella puolella joutui muuttamaan eikä heidän uudessa kodissa ole tallia, joten kaikki hänen hevosensa ovat nykyään myös meillä. Talvella joka ikinen karsinapaikka tulee olemaan täynnä ja se tietää taas melkoisesti hommaa nykytilanteeseen verrattuna.

Huomenna kuopus (joka syntyi edellisen blogin loppupuolella) täyttää jo kolme vuotta. Ei tarvitse tänä vuonna vielä kummemmin juhlia mutta ensi vuonna lienee jo pakko kutsua päiväkotikaverit ja näiden mammat. Olen oikeastaan juuri leipomassa korvapuusteja päiväkotiin ja kuuntelen samalla radio suomipopia, kyllä maailma on pienentynyt siitä kun itse lähdin ulkomaille, ei täällä silloin ollut tavallisilla ihmisillä vielä nettiä kotona, meille nettiyhteys tuli muistaakseni alkuvuodesta 2006...

Huomenna yritän myös ehtiä ratsastamaan, kuten taisin jo aiemmin sanoa ajattelin nyt taas vähän ryhdistäytyä tässä suhteessa ja myös hieman valmentautua. Consens on oikeastaan ihan hyvässä kunnossa, ei nyt varsinaisesti treenissä mutta sillä ei ole mitään kummempia vaivoja ollut, ikää vain tulee harmillisesti joka vuosi lisää. :P Eilen kun olin hakemassa niitä laitumelta oli pojilla joku pörhellyskohtaus ja molemmat rynnivät siellä menemään kuin villihevoset konsanaan. Consin kanssa selvisin ihan kunnialla karsinaan ja menin häkemaan Anteroa, kun eräs tallilainen oli siinä matkan varrella kävelyttämässä hevostaan. Hän katseli hyvin epäluuloisena Anteroa joka juoksi noin 150. kierrostaan kiitolaukkaa ympäri laidunta ja kysyi, olisiko parempi jos hän tulee hevosensa kanssa mukaan että selviämme (tai minä ja minun haflinger....) ehjinä talliin. :D Kilttiä, mutta totesin että ei tarvitse, ei Antero tee mitään, se vain näyttää villiltä. Hän ei näyttänyt oikein vakuuttuneelta mutta Antero taapersi talliin niin kuin kunnon suomenhevosen kuuluu.

Tänä aamuna oli pikkuisen sumuista.


Mutta nyt leipomispuuhiin, t. pullantuoksuinen äiti.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Muisteloja

Pitipä oikein miettiä mitä erityistä tässä noin parin vuoden blogitauon aikana olisi tapahtunut... Eipä oikeastaan mitään hurjan merkittävää. Mieheni lopetti kokopäivätyön hannoverliitossa ja ryhtyi yrittäjäksi tässä kotona, mutta sitäkään ei juuri nyt oikein meinaa muistaa koska hän on siellä kyllä töissä "sesonkiaikaan" eli huutokauppa-aikoina, kuten nyt. No tätä rupeamaa kestää enää lauantaihin, jolloin on vuorossa marrashuutokauppa.

Hevoset ovat tosiaan tainneet vaihtua kokonaan ainakin siis niiden osalta joista blogissa kerroin. Siitostammat toki pysyvät mutta niiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. En muista kerroinko edellisessä blogissa mieheni ja isänsä omistamasta tammasta Carly (jolla ei tuolloin toki ollut vielä nimeä... suku Contefino-Stakkato), se myytiin sittemmin meidän aiemmalle työnantajallemme mutta sen varsa D'inzeosta on yhä meillä ja se on ehkä vähän astetta lupaavampi estehevonen, lisäksi kaunis ja hyvätapainen. Nimeähän silläkään ei toki vielä ole.




Se on nyt lähdössä jossain vaiheessa eräälle vähän nimekkäämmälle myyntitallille myytäväksi, meillä kun ei sellaiseen ole oikein aikaa eikä kontakteja. Huutokauppaan tätä ei voi laittaa koska emällään on vain "puolikas polttomerkki" sen isän jäätyä aikoinaan yllättäen viime metreillä hannoverin ykköskantakirjan ulkopuolelle.

Muuten meillä on tässä pari toimeksiantona myynnissä olevaa tavallisempaa hevosta ja pari päivää sitten tuli neljä ratsutettavaa. Lisäksi kaikki omasta takaa tulevat vielä laitumella ja siellä on varmasti kymmenisen ratsastettavaa eli kyllähän tässä ajan saa kulumaan vaikka mies ei enää joka päivä töissä käykään. Siellä ei tosin ihan täysin raakoja muistaakseni ole ainakaan useampaa, vaan kaikilla on jo tehty jotain.

Itse ratsastelen vain Consensilla ja tulevaisuudessa toivottavasti Anterolla. Toki noiden nuortenkin selässä saattaisin hyvällä tuurilla pysyä, mutta kun mies on sen alan ammattilainen niin turha minun on sinne punnertaa. Niiden kanssa riittää kuitenkin muutakin puuhaa kuin se ratsastus.

Consens on tässä taas enemmän ja vähemmän lomaillut koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt kuin viedä sen aamulla laitumelle. Viime viikolla ehdin kerran selkäänkin...






Täytyy tässä talven mittaan vähän ryhdistäytyä ja ratsastaa ihan kunnolla. Tähän asti en ihan rehellisesti ole ehtinyt, mutta nyt kun kuopus aloitti päiväkodissa pystyn taas aamupäivät tekemään töitä ja siinä jossain välissä onnistuu ratsastuskin ainakin teoriassa. Huomisesta alkaen minulla on lomalle lähtevän kouluvalmentajan hevonen huolehdittavana ja palkaksi aion pyytää jossain vaiheessa hieman treeniä, jahka nyt taas ollaan päästy hiukan säännöllisempään työrytmiin.